Toiminta
Tapahtumia, koulutusta ja kursseja, tanssimatkoja, tanssileirejä - eri lajeja, kaikkea kivaa tekemistä tanssin ystäville – niin vanhoille kuin uusille jäsenille.
Tanssinohjaajakoulutus
Tanssikansa-tanssiliikunta järjestää valtakunnallisesti seuratanssin ja tanssiliikunnan ohjaaja- ja opettajakoulutusta yhteistyössä Kansalaisfoorumin kanssa.
Tanssikansa ry sisällä tanssin maailmassa !
Seuraa ilmoitteluamme ja tule mukaan !
Tanssikansa ry on erilaisten tanssilajien harrastajien yhdistys,
joka on perustettu vuonna 2015. Tanssikansa kokoaa yhteen eri
tanssilajien ja eri maiden tanssinharrastajat koulutus - ja kurssitoiminnalla.
Tavoitteemme on mm:
Meillä tanssitaan monin tavoin joka viikko pääkaupunkiseudulla
sekä koko Suomessa. Tanssikansan askeleet ulottuvat aina ulkomaille asti
erilaisten tanssimatkojen muodoissa.Lisäksi koulutamme tanssinohjaajia ja
tanssinopettajia ja järjestämme tapahtumia. Tule mukaan vaikkapa
Wanhan Tangon Klubiin ! Lue lisää toiminnastamme!
Teemme yhteistyötä tanssin merkeissä mm. tanssikoulu
Wanha Maestro Oy:n, Dancebic-Tanssiliikunnan sekä
muiden tanssikoulujen ja tanssialan järjestöjen,
yhteisöjen ja yritysten kanssa. Seuratanssin ohjaaja- ja opettaja-
koulutuksia tukee opintokeskus Kansalaisfoorumi.
Ota meihin rohkeasti yhteyttä, jos olet kiinnostunut toiminnastamme.
Kerromme mielellämme tarkemmin tapahtumistamme ja toivotamme
sinut lämpimästi tervetulleeksi mukaan yhdistyksemme toimintaan.
Muista myös kurkata säännöllisesti tanssikurssikalenteriimme.
Olemme mukana järjestämässä mm. Joensuun Tanssiviikkoa ja
Seuratanssin ohjaaja- ja opettajakoulutusta, Tangon palo-tapahtumaa Rovaniemellä, Saimaanrannan Tanssileiriä Anttolassa, sekä Kemer Dancefestivaalia Turkissa.
www.kemerdancefestival.net
c/o Pj Tytti Arima
Kantelettarentie 4E57
00420 Helsinki
Puh. 044 518 7675 (Tytti)
Puh. 0400 819 997 (sihteeri)
E-mail: info@tanssikansa.fi